tiistai 2. lokakuuta 2012

Luksuslaukku



Olen häpeillen kipuillut yhden todella typerän asian kanssa. Samalla kun teen työtä Unicefin vapaaehtoisena ja ajattelen maailmanpelastamisajatuksia olen salaa haaveillut luksuslaukusta. Olen miettinyt, miten hienoa olisi kulkea oma Louis Vuitton tai Chanel olalla keikkuen. En ymmärrä muodista mitään enkä liene järin tyylikäs, joten ehkä ajattelin, että luksuslaukku toisi ripauksen luksusta minuunkin. Luksuslaukun kantajana olisin varmasti hienompi. Ajatus luksuslaukusta tulee mieleeni aina silloin tällöin, mutta loppujen lopuksi olen ihan iloinen ettei minulla ole koskaan ollut varaa hankkia sellaista. Lopullisesti silmäni avasi Maria Veitolan tämänpäiväisessä Trendissä oleva loistava kolumni.

Veitola kirjoittaa luksuslaukkuihin liittyvästä illuusiosta. Hän kirjoittaa siitä, miten helposti kalliin laukun kaltainen statussymboli mielletään hyvin toimeentulevan, onnellisen ihmisen merkiksi. Kolumnissaan Maria Veitola osoittaa muutamalla karulla esimerkillä, miten turhanpäiväisiä kuukauden tai jopa monen kuukauden palkan maksaneet laukut voivat olla. Minulle kolumnin lukeminen oli puhdistavaa. Jospa minäkin voisin nyt hukata tuon tyhjänpäiväisen haaveeni. Mielummin käytän vähiä rahojani vaikka joululahjaostoksiin, joista suurimman osan ostan täältä. Ihania tuotteita, joissa on "lahja lahjassa".

Minä sain eilen lahjan. Mies antoi minulle kaksi isoäidilleen kuulunutta laukkua. Arvioisimme, että laukut ovat 1940- tai 1950-luvulta. Laukut ovat hienoja ja persoonallisia. Ne ovat myös sisältä viimeisen päälle tehtyjä. Minulle nuo laukut ovat luksuslaukkuja. Niillä on sielua ja niillä on tarina. Lisäksi ne ovat kestäneet aikaa uskomattoman hyvin. Laukut ovat kesällä kirpputorilta ostamani vanhan lipaston päällä. Lipaston tarinaa en tunne, mutta tuntuu hyvältä ostaa jotain, joka on ollut jo kauan olemassa. Jotain jonka vuoksi ei ole tarpeettomasti tuhlattu luonnonvaroja.

Ensi kuussa minä saan kokea jotain ainutlaatuista: Minut on yhtenä neljästä suomalaisesta valittu Unicefin kenttämatkalle Nepaliin. On selvää, että kyseessä ei ole mikään luksusmatka, mutta minulle tuollainen elämys näyttäytyy luksuksena. Tasan kuukauden päästä on lähtö. Matkajännitys nostaa jo päätään.

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa tuo,että sinut on valittu Unicefin edustajaksi tuolle Nepalin matkalle!

    VastaaPoista
  2. Ihan merkillistä melkein! Matkarahojen saamisessa kasaan on kyllä hikoilemista!

    VastaaPoista